Scuba Libren vuosittainen matka Norjan Kristiansundiin toteutettiin tänä vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa. Itse olin mukana ensimmäistä kertaa, mutta osalle matka oli jo melkein kahdeskymmenes. Majoituspaikka on vuosien varrella hiukan vaihdellut, mutta sukelluspaikat ovat löytyneet saman vuonon suulta. Yhdeksän hengen ryhmämme majoittui Kristiansund Dykkerklubbin kerhotalossa (kartta), joka oli kokonaan käytössämme. Sukelluspaikoille siirryttiin kahdella veneellä.
Vesi oli tänä vuonna poikkeuksellisen kirkasta ja näkyvyys oli lähes joka paikassa kymmeniä metrejä. Muutaman kerran osuimme sameaan kerrokseen ja paikoin lämpötilaeron aiheuttama väre sumensi hiukan, mutta jokaisessa kohteesssa löydettiin syvyys, jossa näkyvyys oli kohdillaan.
Pohjan muoto oli useimmissa paikoissa jyrkkä seinämä, jonka alla oli hiekkapohja ja sen jälkeen taas uusi seinämä. Hiekkapohjat myös viettivät eri suuntiin ja muodostivat syvemmälle vieviä polkuja jyrkänteiden lomaan. Joissakin paikoissa reitti alas muistutti vuoristoon koverrettua serpentiinitietä. Horisontin puuttumisen takia väylillä oli välillä lähes mahdoton hahmottaa, oltiinko menossa alemmas vai ylemmäs. Oheisessa kuvassa rinne viettää alas ja jatkuu kauempana vaakasuoraan tai hiukan kohoten. Paikan päällä kuitenkin tuntui siltä, että tasanne oli vaakasuorassa ja kauempana rinne näytti olevan pohjasta irronnutta putua. Syvyysmittaria kannattaa siis muistaa seurailla. En itse tunne syvyyden lisääntymistä korvissa enää 15-20 metrin alapuolella, nouseminen tuntuu herkemmin.
Matalammalle palatessa lekuteltiin kelppimetsän yhtenäisen maton päällä. Lehvästöä raottamalla näki kelppien jykevät varret, jotka kaivautuivat pari metriä alempana valkoiseen hiekkapohjaan. Vihertävän ja ruskean lisäksi kelppialuetta värittivät punaisen ja keltaisen eri sävyt. Kelppien lehtien pinnalla asusti ainakin meritähtiä ja leviä ja niiden alle pujahteli pikkukalaa. Punaiseenmereen verrattavaa pökerryttävää kuhinaa Norjassa ei nähnyt, mutta kyllä lähes koko ajan näki jonkin uivan tai möngertävän näkökentässä.
Muutenkin hyvin suunniteltua ruokalistaa täydennettiin kampasimpukoilla ja merikrotin lihalla. Simpukoiden keruussa kävi vähän samoin kuin suppilovahveroiden kanssa: simpukan näkee juuri kun toinen tarttuu siihen, mutta niiden löytäminen pohjasta ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Onneksi kokeneemmat simpukastajat saivat kerättyä sen verran hyvin, että syötävää riitti.
Lajitunnistukseen kertyi 11 uutta mm. pari erilaista meduusaa ja kampamaneettia, taskurapu, krotti ja kissakala. Lähimmin tutustuttiin merikrottiin, jota syötiin ja pakastettiin. Kissakala (merikissa) oli myös jännittävä tuttavuus, vaikka näkemäni yksilöt olivat hyvin pieniä. Otus saattaa käyttäytyä agressiivisesti ja koska sen purukalusto on simpukoiden ja merisiilien murskaamiseen optimoitu, se kannattaa jättää agressioineen yksin.
Samassa yhteydessä tein lajitunnistussivun uudestaan siten, että nyt ylläpidän tiedot Googlen pilvessä taulukossa ja sivu muodostuu automaattisesti taulukon tiedoista. Siirryin myös sukelluspäiväkirjan kanssa vastaavaan taulukkoon. Lajeja on koossa noin 50 ja tietojen lisääminen sisällönhallinnan (eli tämän WordPressin) kautta alkoi jo käydä kankeaksi. Vaikka tässä blogissa keskityn täysin muuhun kuin IT-asioihin, niin väliin vinkki: tee havaintopäiväkirja/sukellusloki ensin yksinkertaiseen Excel-muotoiseen taulukkoon ja mielellään verkkoon esim. Googlen driveen. Kyllä ne sieltä sitten saa myöhemmin tarvittaessa esille, jos keksit niille käyttöä. Onpas sitten kivaa että ovat tallessa.
Saaliiksi napatut krotit olivat kooltaan alle kymmenkiloisista 12-15 kiloisiin, mutta yhdellä reissulla onnistuimme näkemään varsinaisen mörön, joka oli taatusti ainakin 50-kiloinen. Lajitunnistusvideolla näkyy ensin pieni krotinpoikanen (tai uros), jota ei alamittaisena syöty. Sen jälkeen näkyy mittakaavaa tuomassa veitsi krotin kylkievän vieressä ja sen jälkeen krotti kokonaisuudessaan. Elukka on aika maastoväreissä, mutta kyllä sen erottaa kun tarkkaan katsoo. Wikipedia tietää kertoa, että krotinlihaa on alettu hyödyntää suhteellisen myöhään, vasta toisen maailmansodan jälkeen. Liha on, kuten se Wikipediakin sanoo, tiivistä ja hiukan hummerinlihan makuista. Eli hyvää.
Sukelluksia kertyi kaikkiaan 12. Veden lämpötila 8-9 astetta ja syvimmillään kävin 34 metrissä.
En ole ennnen käynyt Norjassa ja 12-14 tunnin siirtymillä satamasta kohteeseen riitti nähtäväää. Yllättävänkin eksoottista maisemaa löytyy tuosta ihan naapurista. Matkan varrelta ja kohteesta napsitut kuvat ja lyhyet leikkeet löytyvät avoimesta kuvakansiosta.
Videokoosteeseen keräsin maisemaa ja tunnelmaa niiltä hetkiltä, kun kuvassa ei näy tunnistettavia lajeja. Paitsi krotinmetsästystä näkyy vähän. Lisäksi näkyy krotin metsästystä, kun räpylä muuttuu saaliiksi ja saalis saalistajaksi. Lajitunnistus-sivulta löytyy sitten otuskohtaista kuvaa.