Viimein päästiin kastamaan avoveteen Kurun louhoksessa. Louhos sijaitsee n. 50 km Tampereelta pohjoiseen. Toukokuun alku jatkui tänään täysin aurinkoisena ja lämpötila pyöri parinkymmenen asteen korvallisella, joten päivä oli mitä sopivin vietettäväksi ulkosalla.
Pukeutuminen paksuun kerrastoon ja sulloutuminen muovipussiin auringon paahteessa on melko lämmittävä kokemus. Aikaa meni yllättävän paljon kaulamansetin asettelussa ja etenkin hanskojen mansettien rullaamisessa puvun rannemansettien päälle. Tämä hanskasysteemi on kyllä tosi vaikea. Ainakaan hanskat kädessä mansettia ei saa mitenkään paikalleen ja hiki valuu silmään ja tulee jano. Kauhean vaikea keksiä prosessia, jolla toinen käsi olisi koko ajan ilman hanskaa, että voisi pukea hanskan siihen toiseen käteen. Täytynee kokeilla miten neopreenihanskoilla pärjäisi ja jos pärjää huonosti, niin täytyy hankkia ranteisiin renkaat, joiden päälle hanskan kaulat voi pingottaa. Tai sitten sellaiset ruuvattavat ranneliitokset.
Pukeutumisen jälkeen vesi tuntui mahtavan viileältä. Vain toinen hanska vuosi heti, toinen yllättäen kuitenkin piti vettä kaiken aiheuttamansa harmin jälkeen. Painot riittivät juuri ja juuri viemään pinnan alle, kun vähän potkaisi vauhtia. Aiheesta on varmaan monenlaista mieltä, mutta itsestäni on mukavampaa juuri ja juuri upota miniminosteella. Syvemmälle mennessä uppoaminen joka tapauksessa nopeutuu (koska vähäkin ilma puvussa ja liivissä puristuu kasaan ja aiheuttaa vähemmän nostetta).
Pinnan tuntumassa näkyvyys oli n. 15 senttiä, mikä teki sukelluskaverin seuraamisesta aika hankalaa. Kun rannasta päästiin irti ja syvemmälle, niin alkoi näkyvyyskin koheta. Maisema oli kyllä erittäin vihreä (kts. kuvat alla), mutta se loi toisaalta hauskan epätodellisen tunnelman. Louhos laskeutui portaittain ja teräväreunaiset seinämät ja irtokivet piirtyivät hienosti pintaa vasten. Suunnista ei kyllä ollut mitään hajua, kun oltiin hetken aikaa pyöritty ympäri pyöreää, porrastettua suppiloa. Vesa onneksi osutti meidät pintaan oikeassa paikassa, eikä joutunut häpeään. Saattoi kyllä katsoa kompassia.
Uimisen jälkeen siirryttiin nauttimaan auringosta nuotion ääreen. Perustamassani sivukeittiössä kiehautin kahvit Varustelekan risukeittimellä ja brittiarmeijan pakilla. Toimiva kokonaisuus. Ennen keittelyitä suoritin kuitenkin vartin verran hytinää. Jossain vaiheessa pukuun oli alkanut valua vettä. Viisiasteista sellaista. Syvimmässä kohdassa veden tunsi jo hölskyvän jaloissa ja rantaan kivutessa jaloissa oli hyvinkin ämpärillinen. Per jalka. Vaikka vedessä ei tuntunut kovin kylmältä, niin kyllä rannassa jo tuntui. Kuivien vaatteiden vaihtamisen jälkeen lämpö palasi, kuten se tuppaa tekemään. Täytyy kuitenkin hiukan tutkia tuota pukua ja selvittää, miten sen saisi vuotamattomaksi tai ainakin vähemmän vuotavaksi.
Kokonaisuudessaan ensimmäinen oikea sukellus oli hieno kokemus. Elottomia kiviäkin on aika kiva katsella. Näkökulma on ihan erilainen kuin maan päällä, kun voi seurailla seinämän muotoja ylös ja alas tai leijua yli lohkareikon.
Sukellusloki
- kesto 30 min
- maksimisyvyys 11,4 m
- veden lämpö (maksimisyvyydessä) 5 C
- SAC 27,1 l / min
Kiitos! Hieno raportti ja ääni tälle “minimipainoilla” sukeltamiselle. PIdän myös samasta tunteesta, tosin tuollin kannattaa sitten pitää varusteet samoina. Jo pullokoon vaihto pienempään tuo ongelmia nosteeseen. Varsinkin silloin, kun pullo alkaa tyhjnetyä.
Ostin neopreenihanskat ja toimivat ihan hyvin ainakin 8 asteessa. Nuo kuivahanskat saavat jäädä toistaiseksi laatikkoon.